Tunnemuistoista vapaaksi yhteisön voimalla

Suomessa on vahva kansalaisjärjestöjen perinne. Evakkolapset on Vihdissä vuonna 2002 perustettu karjalaisjuuristen ihmisten yhdistys. Evakkolasten oma järjestö perustettiin nimenomaan tutkimaan ja löytämään yhteisiä evakkouden perintönä syntyneitä tunteita. Se on osa suurempaa järjestöä Karjalan liittoa. Evakkolapsilla on tunnemuistojen keruusivu, jolla aineistoa edelleen kertyy. Järjestön kautta on pidetty monia työpajoja, joissa tunnetaakkoja on purettu kirjoittamalla, osallistumalla näyttelyiden pystyttämiseen tai maalaamalla. Järjestön tilaisuuksissa muistelu ja kulttuuriohjelma ovat keskeisellä sijalla.

Kansaneläkelaitoksen entinen pääjohtaja, karjalaistaustainen Jorma Huuhtanen kertoi Evakkolapset ry:n seminaarissa vuonna 2019 omasta evakkomatkastaan. Muistot väliaikaisesta majapaikasta Soinissa olivat perheellä hyviä, mutta varsinaisessa sijoituskunnassa, Juuassa, vastaanotto ei ollut hyvä. ”Minulle tarvittiin maitoa, mutta sitä ei annettu isoista taloista. Yhden lehmän talosta maitoa saatiin.” ”Lähdettiin takamatkalta”, tiivisti Huuhtanen karjalaisten aseman Juuassa. Muilla olivat valmiit pellot ja talot, Huuhtasilla evakkojen tapaan pelkkää metsää, josta pellot raivattiin. Tältä takamatkalta noustiin kuitenkin kehityksen eturiviin. Huuhtasen mukaan Suojärveltä tulleille antoi voimaa ja yhteisöllisyyttä ahkeruus ja kreikkalaiskatolinen usko, kuten tuolloin ortodoksisuutta nimitettiin.  Samassa seminaarissa Evakkolapset ry:n aktiivi tohtori Tarja Lång totesi: ”Yhteisö oli suojattu, kun oltiin kotona. Koulu alkoi tehdä kiilaa, oli ihmisiä, jotka eivät hyväksyneet evakkotaustaa. Oli kiusaamista ja halveksuntaa”, kertoi Lång evakkojen lasten kokemasta syrjinnästä. Långin isä tuli Suojärven Salonkylästä, äiti on syntyisin Lieksasta. Lapset kastettiin luterilaisiksi 1950-60 –luvuilla, mutta Lång on palannut isältä perintönä tulleen ortodoksisen uskon piiriin. (https://www.evakkolapset.fi/Muurlan%20seminaari%202019.pdf)

Helsingin sanomat kommentoi vapunpäivänä 2021 kansanedustaja Päivi Räsäsen haastetta vihapuheesta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan ihmisillä on oikeus olla tulematta uskonsa tähden pilkatuksi. Uskonnonvapaus antaa suojaa ihmisen uskonnolliselle vakaumukselle ja uskonnollisille tunteille. Olisiko sodan jälkeinen arastelu edelleen vaikeuttamassa eroista, myös uskonnollisista, keskustelua? Valtakunnansyyttäjä Toivainen kommentoi Helsingin sanomien toimittajalle:

”Ihmisarvon olennainen pointti ja elementti on se, että ihmisillä on synnynnäinen arvo. Meidän kaikkien pitää sitä kunnioittaa. Myös valtion pitää sitä kunnioittaa ja laatia sellaisia lakeja, että ihmisarvoa vahvistetaan. Pelkät lait ja säännökset eivät riitä, vaan sen täytyy näkyä myös käytännössä.” (Gustafsson/ HS 1.5.2021)

Yleisradion artikkelissa vuodelta 2017 kerrotaan Kuopion museossa pystytetystä Pop-up -näyttelystä Sydämen kodit: Siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä Savossa, joka esitteli siirtokarjalaisten ja heidän jälkeläistensä kokemuksia evakkoajasta ja sen jälkeen elämästä Savossa. Pop-up-näyttelyyn oli koottu valokuvia ja esineitä evakkoajasta alueen karjalaisilta. Kaksi karjalaistaustaista kokemustulkkia oli paikalla Kuopion museossa kohtaamassa yleisöä, kun ryhmä maahanmuuttajia tuli sinne tutustumaan näyttelyyn, ja tulkitsemassa sitä toimittajalle. He olivat Karjalan Salmesta 6-vuotiaana evakkoon joutunut Viktor Jetsu ja toisen polven siirtokarjalainen Marja Asikainen os. Naakka. Jetsun isä haavoittui talvisodassa. Luoti, joka kaivettiin isän olkapäästä, on Viktorille äärettömän arvokas. Se on riipuksessa isän sotilaskuvan äärellä. Jetsu kertoi oman kotikielen tärkeydestä:

”Harva se ilta kokoonnuttiin jonkun perheen luokse ja muisteltiin sodan kokemuksia ja mikä ihaninta, vanhemmat ’pagizivat’ omalla karjalan kielellä”.

Myös Asikainen puhui kieliperinnöstään. Hän on syntynyt sodan jälkeen, mutta on kuullut äidiltään ja varsinkin ukiltaan karjalaisia tarinoita ja oppinut karjalan kielen. Vaikka evakkotausta oli tarkoittanut vanhempien nopeaa riistäytymistä kotoa, hän koki arvokaaksi kasvamisen karjalaisessa kieliyhteisössä.

”Äidillä oli vain patjapussi, jonka sisään hän oli laittanut valokuva-albumin ja lapsille jotain tavaraa. Kahden tunnin sisällä piti lähteä…” … ”Ortodoksisuutta ei ole tarvinnut millään tavalla salata. Vaikka minulla oli paljon luterilaisia ystäviä, kaikki hyväksyivät ja pitivät minun ortodoksisuutta rikkautena. Perheen kautta olen saanut vahvan kulttuurisen identiteetin.”

Museonjohtaja Merja Heiskasen mukaan näyttelyn opetuksiin kuului se, että Savossa on ennenkin ollut ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan ja jo siellä asuvia ihmisiä, jotka ovat kutsuneet heidät pöytäänsä tai pelänneet. (Mäntymäki/ YLE Uutiset 7.11.2017)