Sota-ajan asenneilmasto ja paineiden purkautuminen syrjintään

Teollistuminen oli 1940-luvun Suomessa vasta aluillaan, ja sen kasvun myötä rakentaminen kaupunkeihin voimistui vasta 1950-luun puolella. (kodinperustamislainalaista ks. Palomäki 2011, s. 203) Yhteiskunnan ilmapiiriin vaikutti asuinolojen ohella sosiaalinen huono- tai hyväosaisuus. Sosiaalipoliittisia uudistuksia vauhdittivat aluksi kolmen suurimman puolueen yhteistyö, mutta yhteistoiminnan kariutuminen vuonna 1948 jätti suomalaisen vasemmiston hajanaiseksi ja neuvottomaksi, keskustalaisen Maalaisliiton toimiessa valtapuolueena. (Palomäki 2011, s. 438)

Pakon sanelema nopea päätöksenteko ja yhteisponnistus siirtokarjalaisten asuttamiseksi varsinkin sotien alkupuolella kätkivät sisälleen moninaisuutta ja erimielisyyden siemeniä, joita uusi tutkimus ja julkaisut ovat tuoneet esille. Esimerkiksi maaseudulle asutetuista karjalaisista tiedetään julkaisujen kautta enemmän kuin kaupunkeihin asuttamisesta. Asutuskeskusten siirtoväen keskuudessa oli paljon työttömyyttä, ja he joutuivat elämään tilapäistöiden, omien varojen tai valtion huollon varassa. Muut suomalaiset vierittivät usein evakoiden päälle syyn monista sosiaalisista ongelmista, joita sodan jälkeen esiintyi. Siirtoväen asuttamisessa mikään ei aiheuttanut niin suuria ja pitkäikäisiä jännitteitä kuin virheellinen käsitys, että ruotsinkielisen väestö olisi säästynyt lain säätämistä maanluovutus- ja asutusvelvollisuuksista. (Roselius ja Tepora 2020, s. 7-8, 183)

Talvisodan alettua yhtäkkiä tien päälle joutuneet evakot kohtasivat vaeltavia ihmisiä kohtaan tunnetun pinttyneen ennakkoluulon, varsinkin suurten asutuskeskusten ulkopuolella. Kysymykset ”mitäs lähditte kiertämään” tai yleinen toteamus, ”ei kukaan pakottanut lähtemään” halvensivat evakkojen hätää. ”Onkohan missä markkinat kun mustalaiset niin sakilla liikehtivät?”, kyseltiin Lappeenrannassa, kun ensimmäiset evakkojunat tulivat kaupunkiin läpikulkumatkallaan. Rinnastaminen ’irtolaisiin’ ja syrjittyihin romaneihin olivat torjunnan ilmaisuja, jotka myös pyrkivät osoittamaan tulokkaille näiden alemman paikan sosiaalisessa hierarkiassa. (Tepora 2018, s. 52)

Siirtoväen asuttamisessa mikään ei aiheuttanut niin suuria ja pitkäikäisiä jännitteitä kuin virheellinen käsitys, että ruotsinkielisen väestö olisi säästynyt lain säätämistä maanluovutus- ja asutusvelvollisuuksista. Myytti, ettei karjalaisia olisi juurikaan asutettu ruotsinkielisille seuduille, oli sitkeä. Pienet, alle 20 hehtaarin tilat rajattiin maanjaon ulkopuolelle, minkä seurauksena pientilavaltaiselle ruotsinkieliselle Pohjanmaalle ei evakkoja juurikaan asutettu. Sensuurin leimaamassa tiedotusilmastossa huhut veivät usein uutisten paikan, ja ne muun muassa leimasivat pohjanmaalaiset saidoiksi ja lisäksi haluttomiksi uhraamaan henkensä siinä mitassa kuin itäsuomalaiset tekivät. Huhumylly sai ainesta siitä, että Ruotsalainen kansanpuolue vaati maanhankintalakiin kielipykälää. Idea oli, ettei karjalaisten asutus saisi oleellisesti muuttaa kunnan kielisuhteita. Kielipykälä kirjattiin lakiin mm. pääministeri Juho Paasikiven taustatuella. Teporan ja Roseliuksen mukaan pykälä ei kuitenkaan vaikuttanut evakkojen asuttamiseen, vaan ruotsinkielisille alueille asutettiin 13 000 evakkoa. (Pesonen/ Yle 17.9.2020) Kieliriita on esimerkki suomalaisen yhteiskunnan pitkäkestoisista jännitteistä, jotka ovat pulpahtaneet esiin eri historiallisissa kriisitilanteissa.